Intohimomme on saada elämä maistumaan paremmalle.

Olo Collection on Michelin tähtiravintola Olon ympärille kasvanut persoonallisten ravintoloiden ja rajoja rikkovien ruokailuelämysten ryhmä.

Meillä on yhteinen ajatus palvelusta, välittämisestä ja onnistumisen mahdollistamisesta. Meitä ohjaa yhteinen palava halu palvella suurella sydämellä, lähellä vieraitamme ja henkilökohtaisesti. Haluamme tuntea ja tutustua vieraisiimme.

Haluamme olla lähellä ja antaa kokemuksemme puhua. Haluamme oivaltaa ja innostua uudelleen ja uudelleen.

Olemme koonneet ympärillemme tiimin, joka saa energiansa ja onnistumisen tunteensa vieraidemme odotusten ylittämisestä.

Seisomme yhdessä olemassaolon tarkoituksemme takana vahvana, intohimoisena ja hieman hullunkurisenakin joukkueena.

Palvelu on intohimolaji. Ihmisellä pitää olla yksinkertaisesti palava halu palvella toista. Ei se sen monimutkaisempaa ole.

Koemme, että jokainen päivä on meille se vuoden tärkein päivä. Jokainen vieras on mahdollista lumota.

 Michelin tähtiravintola Helsingissä
Olo Ravintola

Olo on Michelin- tähtiravintola Helsingissä, Kauppatorin kupeessa.

Skandinaavinen menu rakentuu keittiöpäällikkö Tuomas Vierelän pohjoismaisten makujen ympärille.

Lue lisää…

ristorante-Scolare
Ristorante Scolare

Ristorante Scolare syntyi, koska me Italiaan hurahtaneet halusimme paikan, johon voi kokoontua saapasmaan herkkujen tai viinipullollisen äärelle, nauraa porukalla – ja pitää elämäniloista meteliä.

Lue lisää…

enoteca-Banco-Vini
Enoteca Banco Vini

Viinibaarimme Enoteca Banco Vini on tehty niin pikaisia pistäytymisiä kuin kiireetöntä viipyilyäkin varten.

Halusimme luoda baarin, jossa juomat ovat kylmiä, fiilis korkealla ja iloinen meteli enemmän kuin sallittua. Meiltä saa myös ruokaa.

Lue lisää…

bistro-Ego
Bistro Ego

Ego on ranskalais-japanilainen bistro Korkeavuorenkadulla. Tarjolla on kahden erilaisen ruokakulttuurin parhaita makuja yhdistettynä – eli bistroruokaa uudenlaisella twistillä. Yläkerran salien lisäksi alakerrasta löytyvät viihtyisä tiiliholvattu baari, viinikellari ja kellariravintola.

Lue lisää…

Ravintola-Emo-sali
Emo Ravintola

Emo on mannereurooppalainen ravintola, jossa tarjolla on aina sesongin parhaita makuja mm. Ranskasta, Espanjasta ja Italiasta. Kasarmikadulla sijaitseva Emo luottaa klassisiin annoksiin mutta valmistaa ne omalla herkullisella tyylillään. Tarjolla on myös drinkkejä sekä laaja, kansainvälisesti palkittu viinilista.

Lue lisää…

Ravintola-Brasa
Brasa Ravintola

Brasan tuli roihuaa Helsingin sydämessä, historiallisessa miljöössä aivan Senaatintorin laidalla. Kaikki ruoat valmistetaan avotulella. Listalta löytyy niin lihaa, kalaa, äyriäisiä kuin kasviksiakin. Brasa on kuuluisa myös laajasta ja laadukkaasta viinivalikoimaistaan ja innovatiivisista drinkeistään.

Lue lisää…

blanda-bar
Blanda cocktailbar

Blanda on kaupungin hehkuvin cocktailbar. Juomasekoitusten ainekset paahtuvat avotulella, mikä saa klassikotkin maistumaan hurmaavan uudelta. Makuyhdistelmissä pyrimme vaatimattomasti vain täydellisyyteen.

Blandasta voi varata myös pöydän – tai vaikka koko baarin.

Lue lisää…

Ravintola Forza
Pizzeria Forza

Forza syntyi halusta tuoda Helsinkiin jotain uutta.
Ruokaa, joka valmistetaan rakkaudella ja tuo mielihyvää arkeen.
Helsingin Pursimiehenkadulla toimiva Forza on saanut useita palkintoja ja kansainvälistä tunnustusta, ja on listattu vuonna 2023 maailman 45. ja Euroopan 7. parhaaksi 50 Top Pizza-listalla.

Lue lisää…

Garden by Olo

Garden by Olo on luotu suuremman joukon yhteisiin hetkiin – synttäreille, häihin, seminaariin, cocktail- tilaisuuteen, aamiaiselle tai juhlaillalliselle.

Kaupunkipuutarhamme lasikaton alla, keskellä Helsingin vilinää on kuin luotu suuremman joukon yhteisiin hetkiin.

Lue lisää…

sarkanlinna-ravintola
Ravintola Särkänlinna

Ravintola Särkänlinna sijaitsee Särkän saaren linnoituksessa, aivan Kaivopuiston edustalla. Erityisen tunnettu merellinen Särkänlinna on häiden, perhe- ja yritysjuhlien sekä rapuillallisten pitopaikkana, mutta se toimii nykyään myös a`la carte-ravintolana. Tänä vuonna rakastettu kesäravintola täyttää 100 vuotta.

Lue lisää…

Olo-Creative-Catering
OlO Creative Catering

Olo Creative Catering on Michelin-tähdellä palkitun Olon sekä Emo-, Brasa- ja Ego-ravintolan yhteinen, huippulaadukas ja innovatiivinen cateringpalvelu.

Mielestämme parhaat juhlat syntyvät, kun hyvä seura, erinomainen ruoka, maistuvat juomat ja vankkumaton ammattitaito kohtaavat.

Lue lisää…

Foodolo-Pekka-Terava
Foodolo

Foodolo on intiimi, kodinomainen tila pienten ja yhteisöllisten lounaiden ja illallisten järjestämiseen, joka sijaitsee Ravintola Emon kyljessä Rikhardinkadulla.

Foodolon konsepti perustuu yhteen isoon pöytään, jonka äärelle kaikki kokoontuvat. Avokeittiö on aivan vieressä, joten samalla kun nauttii ruoasta ja tunnelmasta, voi rupatella keittiömestarien kanssa.

Lue lisää…

KOKOUKSET
&
JUHLAT

LAHJAKSI

olo-ravintola
olo-ravintola
olo-ravintola

OTA YHTEYTTÄ

TILAA
UUTISKIRJE

KUVAGALLERIA

TULE MEILLE
TÖIHIN